27.1.2009

Kauneus on tuijottajan silmässä?


Edellisessä tekstissäni lupailin paluuta kauneuden äärelle. En kuitenkaan tarjoile täällä näyttelijättäriä, goottilolitoja tai ihania silmalasipäisiä lukutoukkia, vaan sukellan siihen substanssiin, joka heitä yhdistää.

Aiheen valinta kumpuaa Anne Moilasen feministisen manifestin kohdasta: "Tulta munille sille, että naisen pitäisi olla ikuisesti nuori ja kaunis ja laiha!" Väitettä ei tietenkään pidä ottaa kirjaimellisesti, mikäli haluaa ymmärtää kirjoittajan kannan. Väite kuitenkin sisältää ajatuksen, että nuoruuden, kauneuden ja laihuuden ihanteissa olisi jotakin väärää.

Naomi Wolf esittelee teoksessaan
Beauty Myth näkemyksen, jonka mukaan kauneuden ihanteet ovat täysin sosiaalisesti luotuja ja pohjaavat ainostaan partiarkaatin vallanhaluun. Miehet siis painostavat naisia noudattamaan ihanteitaan ja rankaisevat niitä, jotka eivät ihanteiden muottiin taivu. Moilasen päräytys noudattelee samaa ajattelutapaa.

Nykyaikainen sosiobiologia kiistää edellisen ajatuksen jyrkästi. Jo pelkästään Darwinin havaintoihin pohjaten voidaan todeta, että eri eläinlajien naaraat kilpailevat toisiaan vastaan urosten huomiosta. Kilpailulajeina ovat hyvän terveyden ja lisääntymiskyvyn tunnusmerkit. Ihmisnaisissa miehiä erityisesti kiinnostava kauneus viestittää samaa asiaa. Kauneus tarkoittaa karkeasti ilmaistuna symmetriaa, hyvää ihoa, sopusuhtaisuutta, terveyttä ja kohtalaista ruumiinkuntoa. Ihmisellä on nämä ominaisuudet todennäköisemmin nuorena kuin vanhana.

Tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta Wolf-Moilasen ajattelu on pielessä oikeastaan ihan joka kohdassa. Kauneusihanteiden taustalla ei ole miesten ylivalta, vaan naisten keskinäinen kilvoittelu. Ihanteet eivät ole sosiaalisesti luotuja, vaan pohjautuvat evoluution realiteetteihin ja ovat havaittavissa kaikissa kulttuureissa. Ja lopuksi, kukaan ei erityisesti rankaise ihanteista jääviä - pelkästään sen ymmärtäminen, että ei ole kaunis tai saa ihailua kohdalleen, voi olla rankkaa.

Kauneuden ihailu ei ole mitään demonista pahuutta, eikä siitä pitäisi ketään syyllistää. Tiukkoihin kauneusihanteisiin takertuminen ei myöskään ole pakollista - oman tyylin ja itsetunnon löytämiseen on monia reittejä. Saattaa olla, että kauniilla ihmisillä on joissakin asioissa helpompaa, mutta sille tuskin mahtaa mitään. On myös niin, että jotkut ovat älykkäämpiä ja jotkut vahvempia kuin toiset.

Toistan vielä edellisen tekstini loppukaneetin: Moilasen meuhkaaminen ei ole toimiva ratkaisu tähänkään asiaan. Faktat ovat perseellään ja konseptit sekaisin. Asiaan voi suhtautua lämmöllä ja huutamatta: kannatan kauneusihanteiden laventamista, erilaisuuden hyväksymistä ja lämpimämpää suhtautumista rumiin, vanhoihin ja lihaviin ihmisiin.

Edellinen koskee myös vatsakkaita ikääntyneitä miehiä.

13.1.2009

Tulta munille?


Naisunionin Tulva-lehteä räväkästi päätoimittava Anne Moilanen on näemmä laajentanut asenneimperiumiaan myös radion puolelle. Hänen räyhäkäs populisminsa on ollut hymyilyttävää seurattavaa jo aiemmin, mutta tällä kertaa hänen mukaironinen ja mukanokkela radio-ohjelmansa ampuu pahasti ohi munista.

Pelaajana tiedän, että räiskiminen on hauskaa. Peleissä kuitenkin tarkoituksena on osua. Tulta munille radio-ohjelman verkkosivut ovat osoitus todella huonosta osumatarkkuudesta. Sukupuolten välistä taistelua ja eripuraa lietsova feminismi on ollut menneen ajan juttu jo puolitoista vuosikymmentä. Sitten 80-luvun rähjäämistä ei ole juurikaan jaksettu harjoittaa julkisesti lukuunottamatta ikäloppuja räyhäveteraaneja ja Ruotsin hulluja. Nykyään pikemmin osa verkon äijäaktivisteista veisaa sukupuolten välisen taistelun puolesta.

Moilasen manifestit yrittävät olla humoristisia ja kritisoida partiarkaalisen kulttuurin kliseitä ja inhottavia epäkohtia. Tätä tehdessään hän käyttää juuri samoja keinoja kuin pahin junttimies sovinistipuheissaan. Manifestit käyttävät tyhjiä iskulauseita, yrittävät kalastella yleisten ennakkoluulojen mukaisia tuntoja, leimaavat kaikki munien kantajat (siis myös naiset?) ja mässäilevät halventavilla tai väkivaltaisilla kielikuvilla.

Manifestien vaatimukset kohdistuvat rinnakkain ihan kannatettavista (kunniaväkivallan vastustaminen) omituisiin (sen vastustaminen, että naisten pitäisi olla ikuisesti nuoria ja laihoja) ja lopulta aivan käsittämättömiin (naisten välinen solidaarisuus). Tartun näistä nyt viimeiseen. Kauneusihanteet ja niiden vastustamisen absurdiuden otan mankeliin toisella kertaa.

Solidaarisuus... Pimein kohta manifestin toisessa osassa on solidaarisuuden vaatimus sellaista naista kohtaan, joka istuu kapakassa lapset heitteille jätettynä. Ihan yhtä hyvin voisimme vaatia miesten välistä solidaarisuutta vaimonhakkaajalle. Moilanen ehkä tavoittelee solidaarisuusvaatimuksellaan ymmärrystä. Sitä voidaan toki tiettyyn rajaan asti antaa, mutta väärien ja vahingollisten tekojen ymmärtely tai hyvittely ei ole oikea tapa.

Yksityiskohtia suurempaa typeryyttä on kuitenkin taantumuksellinen käsitys sukupuolesta, joka jollakin tapaa perustelee solidaarisuuden vaatimuksen. Minkä helvetin takia naisen pitäisi olla toiselle solidaarinen? Yksilöiden intressit ja näkemykset eroavat toisistaan huomattavasti
myös sukupuoliryhmien sisällä. Moilanen niputtaa naiset tasapaksuksi mössöksi, jonka pitäisi jostakin ihmeen syystä olla yksimielinen. Hän on ajattelussaan yhtä johdonmukainen kuin vanha kunnon John Gray, joka tietää miesten olevan Marsista ja naisten Venuksesta.

Radioesiintymisillään ja manifesteillaan Moilanen on tehnyt itsestään taantumuksellisen ja tyhjäpäisen feministisen kohkaamisen ikonin. Hänellä
näyttävät olevan paukut lopussa ja munat hukassa. Web-kirjoittelun perusteella häntä inhotaan yli sukupuoli-, ikä- ja puoluerajojen. On hienoa, että jokin yhdistää meitä Marsin ja Venuksen asukkaita...

Sukupuoli- ja tasa-arvokeskustelua voisi myös käydä maltillisella ja perustellulla tasolla ilman nimittelyä, vihan lietsomista ja tyhjää iskulauseiden heittelyä. Solidaarisuutta ja lämpöä tarvitaan aina ihmisten välillä, mutta nimenomaan sukupuolirajojen ja meitä muka erottavien muiden rajojen yli.