19.7.2013

Saunapaniikki!


Kehokammo, moralismi ja sukupuolirajoittunut apartheid ovat nävertäneet saunakulttuuria jo vuosikymmeniä. Suomessa on enää harvoja paikkoja, joissa avoin yhteissaunominen on mahdollista sukupuolesta tai iästä  riippumatta. Pelko ja valittaminen ovat sulkeneet monien kylpylöiden yhteissaunat ja alastomuuskammo on johtanut jopa siihen, että Seurasaaren perinteikkäällä alastonrannalla on nykyään parina viikonpäivänä uimapukupakko.

Prometheus-leirit ovat yksi tervehenkisen yhteissaunomisen linnake saunakulttuurin rappiotumisen keskellä. Prometheus-leirien tuki ry:n puheenjohtaja Aatu Komsi perustelee yhteissaunomista järkevästi:
Yleensä vetäjätiimi ja leiriläiset saunovat yhdessä, myös sekasaunassa. Alasti saunomisesta sovitaan aina leirillä etukäteen. Jos näin sovitaan, kaikki saunovat alasti, myös ohjaajat. Meille on oleellista näyttää esimerkkiä, ettei ihmisiä tulisi erotella usein epäoleellisten seikkojen kuten sukupuolen tai iän perusteella. Minusta olisi huono asia viestittää, etteivät vetäjät voisi saunoa nuorten kanssa. Erottelukulttuuri voi ruokkia itse itseään. Sanomalla, etteivät tytöt ja pojat voi nukkua samoissa tiloissa tai saunoa samalla kertaa, luodaan jännitettä ja mystifioidaan vuorovaikutusta. Samalla viestitään, ettei toista voi kohdella omana itsenään ja yksilönä. Se myös hankaloittaa toisen tunteiden ja toiveiden huomioon ottamista.
Kiinnostavaa on se, että yhteissaunomiselta edes edellytetään perusteluja. Alastomuus on saunomisen ja kylpemisen peruslähtökohta ja yhteinen rajoitukseton saunominen on täysin luonteva toimintatapa. Uimapukupakko tai ihmisten erottelu iän tai sukupuolen mukaan on ennemmin perusteluja vaativaa toimintaa. Sukupuolirajoittuneet saunavuorot ovat keinotekoinen kielloin rakennettu järjestely, joka estää luontevan saunomisen. Kun rajoitukset otetaan itsestäänselvinä kulttuurin osina, on alastomuuden osalta päädytty kristillisten hihhulien sanastoa lainaten luonnottomaan tilanteeseen. Vai kuinka monella on uimapuku kasvanut osaksi kehoa kulttuuridevoluution seurauksena?

Kristillistaustainen häveiäisyysnormisto ja pedofiliahysterian lietsoma hyperherkkyys lasten ja nuorten alastomuutta kohtaan ovat turmelleet luontevan suhtautumisen alastomuuteen. Komsin lähtökohtökohtina olevat avoimuus, tasa-arvoisuus ja kohtaaminen ovat lääkkeitä kehokammoa suosivan kulttuurimme ongelmiin. On nurinkurista, että jopa lastensuojelun ammattilaisten lausumista heijastuu pelko alastomuuden turmelevasta tai ahdistavasta vaikutuksesta.

Lastensuojelun keskusliiton Seppo Sauro sekoittaa asian rationaaliseen käsittelyyn omat tunteensa. Vaikka häntä ahdistaisi yhteissaunominen nuorten kanssa, asian ei tarvitse olla vaikea muille. Myös
Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kalland on huolissaan. Hän jopa vaatii vanhemmille ilmoitettavan etukäteen yhteissaunomisesta. Eikö Kalland pidä tärkeänä nuorten itsemääräämisoikeutta heidän kehoaan koskevissa asioissa?

Sauro ja Kalland varoittavat ryhmäpaineen voivan pakottaa nuoria toimiman tahtonsa vastaisesti. Siihen liittyvien pulmien ratkaisemiseksi on tehty paljon Prometheus-leireillä. Saunomisesta keskustellaan yhteisesti ennen ensimmäistä saunakertaa, saunomisen ajaksi on tarjolla muuta toimintaa ja myös sukupuolirajoittunut saunominen on mahdollistettu.

Ja jos ryhmäpaine ajaakin sekasaunaan, lastensuojeluviskaalit puhuvat ikään kuin kyse olisi jostakin vaarallisesta tai pahasta asiasta. Liittyminen väkivaltaiseen jengiin, kioskimurto tai perseet olalle tinnerillä voisivat olla esimerkkejä ryhmäpaineen ikävistä seurauksista. Saunominen mukavassa seurassa tuskin tuottaa paljon muuta kuin hyviä yhteisyyden kokemuksia kesäillassa.

Jos jollekin yhteissaunominen osoittautuu ikäväksi kokemukseksi, moista ei tarvitse toistaa. Kannattaa kuitenkin huomata, että yhteiskuntamme tarjoaa jatkuvalla syötöllä monille nuorille ikäviä kokemuksia esimerkiksi koulun pakkoliikunnassa. Missä viipyy lastensuojelujärjestöjen tiukka kanta monia nuoria nöyryyttäviin ja ahdistaviin liikuntatunteihin?

Keskustelu kehollisuuden ja seksuaalisuuden alueilla on vakavasti ylikierroksilla, kun saunomiseen liittyvät kasvamiskokemukset ja tunteet nähdään ensisijaisesti ongelmallisina asioina. Kasvukivut, ryhmäpaineeseen vastaaminen, oman muuttuvan kehon hyväksyntä ja erilaisten kielteisienkin tunteiden käsittely ovat osa nuoruutta. Prometheus-leiri tarjoaa hyvän paikan tarttua näihin asioihin sekä keskustelemalla että kokemalla.

Naturistien elämäntapa osoittaa kiistattomasti, että minkä ikäiset ihmiset tahansa voivat suhtautua luontevasti alastomana olemiseen sekaseurassa, mikäli he ovat kasvaneet ja oppineet alastomuuden ja oman kehon olevan mutkattomia asioita. Alastomuuteen ja omaan tai toisten kehoihin liittyvä ahdistus on rajoittava ja ongelmallinen asia. Sellaiseen johtavista kulttuurisista trendeistä olisi syytä olla paljon enemmän huolissaan kuin yhteissaunomisesta tai oman kehon hyväksynnän edistämisestä.

Onneksi Protu pitää pintansa mediapaniikin edessä. Järjestö edustaa tervejärkisintä keskustelua ja toimintaa alastomuudesta pitkiin aikoihin!

11.7.2013

Räsäsen rasia


Koko kansan tragikoominen stand-up -akti, sisäasiainhumoristi Päivi Räsänen on taas avannut suunsa ja saanut miltei tuhat ihmistä eroamaan kirkosta. Hänen paras heittonsa oli se, että jumalan laki on maallista lakia tärkeämpi asia. Aika rouheaa tekstiä sisäministeriltä, sillä kyseisellä pallilla istuva vastaa viime kädessä lain toimeenpanosta eli poliisitoimen järjestämisestä.

Räsäsen aborttikäsityksissä piilee kuitenkin yllä olevaa möläytystä suurempi ongelma, oikea Pandoran lipas tai ajankohtaisemmin Räsäsen rasia. Hänen mukaansa terveysalalla työskentelevillä tulisi olla oikeus kieltäytyä sellaisista työtehtävistä, jotka ovat heidän omaatuntoaan tai vakaumustaan vastaan.

Kaunis ajatus ehkä, mutta täysin absurdi yleisenä periaatteena. Pohtikaapa hetki näitä esimerkkejä: Vegaani kaupan kassalla kieltäytyy myymästä lihaa. Muslimibussikuski jättää vääräuskoiset pysäkille. Leijonakoruun sonnustautunut kioskin myyjä ei myy jäätelöä ulkomaalaisille. Energiahoitojen nimeen vannova hoitaja jättää lääkkeet antamatta.

Ja lisää tulee, sillä erilaisia vakaumuksia ja omantunnon kysymyksiä riittää joka lähtöön. Asioimisesta tulee kyllä varmasti jännittävämpää, sillä koskaan ei voi tietää, kenen omantunnon varpaille astuu.


Miksi Räsästä ei huolestuta hänen logiikkansa ilmiselvät seuraukset? Siksi, että hän on uskovainen. Nimittäin uskonnolla politikoivaa ei kiinnosta kovinkaan syvällisellä tasolla demokratia, etiikka, logiikka tai maalaisjärki. Häntä kiinnostaa hänen oman uskontonsa oppien ja määräysten saattaminen voimaan yhteiskunnassa. 

Edellä mainitut häiriötekijät lentävät ikkunasta heti, jos jokin mielivaltainen opinkappale on niiden kanssa ristiriidassa. Mielivaltainen siksi, että opin ja määräysten tulkitsijoita riittää runsaasti - ja he kaikki ovat omasta mielestään niitä ainoita, jotka ovat oikeassa.

Räsäsen vakaumuspelissä on paljon häviäjiä, kun mennään astetta kovemmalle tasolle. Maailmalla oman jumalansa lain etusijalle laittavat ihmishirviöt murhaavat aborttilääkäreitä, kivittävät homoja ja raiskattuja naisia, ampuvat koulutyttöjä päähän ja räjäyttelevät vääräuskoisia kappaleiksi. Tätä on sisäministeri Räsäsen logiikka.